perjantai 27. helmikuuta 2015

Sosiaalista elämää


Tällä lomaviikolla minulla on ollut tavalliseen kouluviikkoon verrattuna enemmän sosiaalista elämää. Luonnollisesti myös sen takia, että on aikaa enemmän sellaiseen. 

Arkisin tulen yleensä vasta illalla kotiin koulusta. Syön, rentoudun, teen ehkä vähän kouluhommia ja sitten saatan jo kömpiä nukkumaan. Koulupäivinä se sosiaalinen elämä tulee opiskelujen parissa ja se riittää pääsääntöisesti. Koulupäivän aikana hyviä sosiaalisia hetkiä saattaa olla lounaspöydässä ja esimerkiksi myöhemmin päivällä kahvin/teen ääressä. Yleensä koulupäivän jälkeen en enää edes ole sosiaalisella tuulella. Sitä on jotenkin jo "antanut kaikkensa" koulussa. Välillä käyn koulupäivän jälkeen jumpassa ja se on myös hyvä keino rentoutua ja tyhjentää pää kaikesta.

Aikaisemmassa postauksessani kerroin, että veljeni kävi Lahdessa luonamme ja vietimme tyttöjen kanssa maanantai-iltana aikaa. Toissapäivänä kävimme harjoitteluni jälkeen Kukkilassa mieheni vanhempien luona ja illalla vietimme aikaa naapurissa ystäväpariskuntamme luona. Ei oltu hetkeen vietetty aikaa tällä kokoonpanolla.

Minä sain ajaa Kukkilaan. Yllättävän hyvin mulla on näin 5½ vuoden tauon jälkeen ajotaidot hallussa. Vähän täytyy vielä totutella meidän nykyisen auton kytkimeen kun se on jäykempi, mitä se oli minun omistamassani autossa.

 

tiistai 24. helmikuuta 2015

Talviloman aloitus


Talvilomaviikkoni alkoi ja heti tämän lomaviikon jälkeen meillä on esitysviikko. Mutta ensin tähän lomaviikkoon. Lomaa se on tosiaan koulutunneista, mutta hommia riittää siltikin. Perjantaina minulla on vielä laulutunti Helsingissä.

Veljeni tuli lauantaina luoksemme Lahteen. Söimme hyvin, istuimme iltaa yhdessä pelaten ja Falunin kisoja katsoen. Viikonlopun aikana tuli vietettyä nostalgisia hetkiä. Pelasimme nimittäin Afrikan tähteä, muuttuvaa labyrinttia ja yatzya.

Lauantai minulla oli muutenkin hyvin energinen päivä. Heräsin suhtkoht aikaisin ilman mitään herätyskelloa. Aamupalan jälkeen lähdin heti reippaalle kävelylenkille ja siitä sitten kodin kautta kirjastolle treenaamaan. Haimme veljeni juna-asemalta autollamme.

Mustikkapiirakka itsepoimituista mustikoista
Mieheni tekemät mustikkashotit

Näemme veljenikin kanssa pian uudestaan, sillä hänkin on tulossa katsomaan oopperaesitystämme. Lisäksi myös äitini, avomieheni, hänen vanhempansa, isäni ja hänen naisystävänsä tulevat kuuntelemaan. Se merkitsee itselle todella paljon, että läheiseni tulevat kuuntelemaan.

Tunnelmallinen suolakivemme

Ensimmäinen varsinainen lomapäiväni sisälsi harjoittelua koululla. Harjoittelimme myös liediä pianistiystäväni kanssa. Meillä on ihan tavoitteitakin sen suhteen. Niille kaikille tiedoksi, jotka eivät sitä tiedä niin sana lied tulee saksankielestä ja tarkoittaa laulua.  Lied on säestettyä yksinlaulua ja runouden merkitys on suuri tässä taidemusiikin lajissa. Sekä laulajan että säestäjän osuus tukevat runoa.

Eilen vietimme tyttöjeniltaa Sallin ja Lotan kanssa. Salli oli kokannut uunilohta, paistanut pottuja ja keittänyt porkkanaa. Lotta oli löytänyt lidlistä hyviä juustosämpylöitä ja minä löysin suklaalevyn. Seuraavaksi on minun ja Lotan vuoro kokata meille, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Salli kokkasi meille :)

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Katsaus tulevaan


Yksi rankka kouluviikko jälleen takana. Itse olin tällä viikolla koulussa vain kolmena päivänä flunssan takia, mutta siltikin viikko oli rankka. Päivistä rankin oli ehdottomasti torstai kun lähdin kouluun klo 8.30 ja tulin kotiin vasta klo 21. Minulla oli sinä iltana nimittäin Helsingissä laulutunti.

Lastenoopperan harjoitukset etenee. Perjantaina kävimme koko teoksen läpi orkesterin ja lavatoiminnan kanssa. Itse teen oopperassa kuningattaren, ilkeän äitipuolen roolin. Lisäksi olen myös sotilas ja mukana useammassa kuorokohtauksessa. Näyttämöharjoituksia meillä on vielä ensi viikko. Sen jälkeen on talviloma ja esitykset ovat heti loman jälkeisellä viikolla. Sillä viikolla pääsemme harjoittelemaan ensi kertaa Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämölle. Ensi-ilta meillä on 5.3. klo: 19 ja muut esitykset ovat 6.3.  klo: 10, 13, 19 ja 7.3. klo 13.

Oopperaesitysten ja Johanna-kodissa ikäihmisille pidetyn musiikkituokion jälkeen minulla on tiedossa pieni arjesta irtaantuminen, mikä tekee varmasti hyvää. Siitä kerron lisää myöhemmin. Maaliskuun puolessa välissä minulla on keikka Salpausselän kirkossa. Myös muutamia äänityshommia on vielä tiedossa. Lisäksi ajattelin pitää oman konsertin huhtikuun loppupuolella. Toukokuun alustavissa suunnitelmissani olisi tehdä sekä käytännönvalmiuskoe että opetusnäyte. B-kurssin ajattelin jättää syksyksi. Tätä muuta hommaa on tässä kuitenkin niin paljon ja ajattelin keskittyä nyt niihin. Toki minulla on myös suunnitelmia ja tavoitteita, jotka sijoittuvat vähän kauemmaksi tulevaisuuteen. Tämä elämä olisi muuten aika tylsää, mikäli niitä tavoitteita ei olisi.

Treeniä treeniä
Viikonloppuuni sisältyi muutakin kuin harjoittelua. Vietimme mieheni kanssa oikein laatuaikaa yhdessä. Ystävänpäivä iltana kävimme syömässä Manhattanissa porsaan ulkofilettä ja katsoimme kotona leffaa. Viikonlopun aikana kokkailimme myös yhdessä. Teimme nimittäin pitkästä aikaa peltipitsaa. Lisäksi tänä iltana teimme vielä makaronilaatikkoa ja minä leivoin sämpylöitä. Kokkaaminen on varsinkin yhdessä todella kivaa! Varmasti kokkaamme jotain myös ensi viikonloppunakin. Veljeni tulee silloin nimittäin käymään meillä.

Tämän viikonlopun jälkeen jaksaakin taas hyvillä mielin mennä huomenna kouluun! :)

Manhattanissa syömässä
 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Oopperatreeniä ja meidän uusi auto!


Aika on jälleen kerran vierähtänyt nopeasti ja edellisestä postauksestani on jo aikaa. Päivät ja viikot menevät nopeammin, mitä uskookaan kun päivät ovat täynnä puuhaa.

Tällä viikolla meillä oli koulussa periodiviikko, mikä tarkoittaa viikkoa jolloin ei ole lukujärjestyksen mukaista opetusta ellei toisin sovita opettajien kanssa. Periodiviikot ovat meillä usein varattu esim. jonkun prokkiksen treenejä varten. Tällä periodiviikolla meillä oli tulevan lastenoopperan näyttämöharjoituksia ja myös muutama harjoitus orkesterin kanssa. Orkesterin kanssa harjoittelu on aina mieluista. Toki orkesterin säestyksellä laulaminen on vähän erilaista kuin pianon säestyksellä ja myös sen takia sitäkin täytyy harjoitella.

Varsinkin nyt joulun jälkeen on ollut liikkeellä flunssa-aaltoa ja se on näkynyt meidän harjoituksissa. Suurin osa laulajista ovat jo sairastaneet.  Itse olen yrittänyt nyt syödä mahdollisimman paljon vitamiineja ja käynyt jumpissa. Tällä viikollakin kävin jumpassa kolmenakin iltana. Ensi viikon yksi tärkeimmistä asioista minulla on äänitys säestäjäni kanssa ja ääneni pitäisikin pysyä hyvässä laulukunnossa. Olen myös työstänyt opparini aihetta ja olen saanut siihen uusia ideoita. Varmasti osa oppariani tulee olemaan oman konsertin pitäminen. Olen jo ideoinut, että yksi hyvä konsertin aiheista voisi olla: Lauluja L. Onervan runoihin.

Olemme tähän asti eläneet mieheni kanssa ilman omaa autoa. Tosin molemmat olemme jo kerran aikaisemmin omistaneet oman auton. Lahden keskustan tuntumassa asuessa auto ei olekaan mikään välttämätön. Itse myin autoni muuttaessani Lahteen opiskelemaan vuonna 2009. Mieheni sai tällä viikolla pappansa auton käyttöömme. Kieltämättä auton omistaminen auttaa esimerkiksi mökkireissuilla, tehdessämme isompia kauppaostoksia kerralla ja välillä itselläni on keikkoja paikoissa, joihin ei ole hyviä kulkuyhteyksiä tai muuten vaan on kiirepäivä ja pitäisi siirtyä nopeasti paikasta A paikkaan B. Tein tänään automme lumityöt ja oli nostalgista kun edellisestä kerrasta oli jo monta vuotta.

Tuli eilen istuttua iltaa mieheni ja hänen ystäviensä kanssa. Edelleenkin yksi näiden illanviettojen puheenaihe on minun ikäni. Mieheni ystävät eivät vieläkään meinaa uskoa, että olen -86 syntynyt ja täytän maaliskuussa 29 vuotta. Tuskin tänä vuonna ihmeellisemmin juhlinkaan synttäreitäni. Ehkäpä sitten vasta kolmekymppisiä :)

Minä ja mun auto 10 vuotta sitten
Meidän nykyinen automme




 

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...