sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Flunssan kourissa


Syy siihen, minkä takia nyt on tullut niin pitkä tauko blogin kirjoittamisessa on se, että on tullut jälleen sairasteltua. Vähän reilun kuukauden sisään olen nyt sairastanut peräti kolmeen eri otteeseen. Ja tämä kolmas flunssa oli näistä vielä rankin. Puhuin juuri viime viikolla opiskelijaterveydenhoitajani kanssa, ja hän sanoi että vastaavaa sairastamista on nyt ollut liikkeellä ainakin tällä seudulla.

Tuntuu, että tammikuu on mennyt itseltä ihan ohi tämän sairastamisen takia. En ole missään vaiheessa kerinnyt päästä hyvään laulukuntoon, kun koko ajan on joutunut taistelemaan flunssaa vastaan. Siitä syystä onkin ollut pieni masennus päällä, kun on joutunut pitämään taukoa laulamisesta. Niin tärkeä osa minua se laulaminen vaan on.

Alla oleva kuva on otettu vähän yli kaksi viikkoa sitten, kun olin kävelemässä juna-asemalle ja menossa Helsinkiin laulutunnille. Tuolloin oli vielä kunnolla lunta ja maisemat olivat todella kauniita.



Tässä lähiaikoina on kuitenkin saatu jotain aikaiseksi. Sain assistenttityön tehtyä kouluun, hakupaperit Akatemialle toimitettua ja opinnäytetyötä on tullut tehtyä. Opinnäytetyöni loppuseminaari on 22.3. ja silloin sen täytyisikin olla valmis. Sen lisäksi minulta puuttuu enää muutama suoritettava työ ja sitten voin valmistua ammattikorkeakoulusta. Valmistun siis tänä keväänä.


 

Seuraavina haasteina minulla on ensi viikonlopun oopperakuoron harjoitusleiri, jolloin meillä koelaulatetaan myös Otellon kuoro-osuuksia pienissä ryhmissä. Lisäksi harjoittelen juuri itselleni uutta ohjelmistoa, on tiedossa paljon ihania kappaleita. Maaliskuussa esitämme kuoron kanssa Eliaksen Musiikkitalossa, huhtikuussa on useampi ensemble-konsertti tiedossa Lahden seudulla ja toukokuussa pääsykokeet Akatemialle. Ja sokerina pohjalla: kesällä olen mukana Savonlinnassa sekä Verdin Otellossa että Schubertin As-duuri messussa.

Laulamisen täyteinen kevät ja kesä siis tulossa, mutta mikäpä sen ihanampaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...