sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Hääkeikasta


Nyt ovat minun kirjoittamiset jääneet hetkeksi. Olin nyt loppukesästä flunssassa ja laulutaukoa tuli sen takia. Laulutauon aikana sitä omaa ääntä olikin ikävä. Koen, etten olisi milläänlailla sama ihminen jos minulla ei olisi tätä lauluääntä. Se on yllättävänkin iso osa minua ja jos menettäisin ääneni, en todellakaan tiedä, mitä tekisin. Ammattikorkeakoulun neljäs vuoteni alkoi tiistaina. Tiistaina minulla oli myös heti syyslukukauden ensimmäinen laulutuntini Helsingissä.

Eilen olin pianistiystäväni kanssa hääkeikalla Pyhän Laurin kirkossa ja hääjuhlassa Krapihovissa Tuusulassa. Varsinkin hääkeikat ovat mieluisia keikkoja. Niissä ilmapiiri on rakkaudentäyteinen ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. En ollut aikaisemmin laulanut Pyhän Laurin kirkossa. Tämä kirkko on Suomen suosituimmista vihkikirkoista ja vihkiminen tehtiin "liukuhihnatekniikalla". Pääsimme kirkkoon sisään vasta 15 min. ennen vihkimisen alkua. Kirkossa esitimme Johanna Kurkelan tunnetuksi tekemän kappaleen Rakkauslaulu. Nämä häät olivat suhteellisen pienet, vieraita oli valokuvaaja ja meidät mukaanlukien 37. Kirkosta pääsimme bestmanin kyydillä hääjuhlaan. 

Hääjuhlassa kerkesimme huilahtamaan ennen seuraavaa esitystämme. Siellä oli nimittäin valokuvausta, puheita ja alku-, ja pääruoka ennen meidän seuraavia kappaleitamme. Pakko mainita, että ruokapuoleen siellä oli todellakin panostettu. Sulhasen puheen jälkeen alkoi meidän seuraava osuutemme. Häätanssinsa he tanssivat kappaleen Oikeesti tahtiin. Sulhasen ja morsiamen vanhempien kanssa he tanssivat L-O-V-E ja pilven päällä, taivaan alla kappaleiden tahtiin.

Pyhän Laurin kirkosta


Tämä päivä vahvisti entisestään tuntemuksiani siitä, että olen oikealla alalla.
Olen niin onnellinen siitä, että saan opiskella rakastamaani alaa. Saan esiintyä ja instrumenttini avulla välittää tulkintojani kuulijoille. Se on todella palkitsevaa varsinkin silloin kun näkee, että se koskettaa kuulijaa jollain tavalla. 

Keikka meni kokonaisuudessaan hyvin. Kuulijat pitivät esityksistämme sen palautteen mukaan, mitä saimme kuulla. Meidät otettiin juhlaan mukaan vieraina ja meistä oltiin myös aidosti kiinnostuneita.

Tästä on taas hyvä jatkaa kohti seuraavia tavoitteita.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...