Pettymyksistä noustaan aina

Kerroin edellisessä postauksessani viime viikon Sibelius-Akatemian pääsykokeistani. Hain sinne maisteriopintoihin. Tiesin, että aloituspaikkoja oli tänä keväänä tiedossa hyvin vähän, ehkä ihan yksi vain. Joka toinen vuosi, kun on haku myös oopperakoulutuksen puolelle, silloin otetaan sisään yksi luokallinen laulajia kerralla, joka sitten koulutuksen aikana pääsee tekemään useita oopperoita.

Joka tapauksessa, oma koelauluni oli keskiviikko-aamuna. Olin mielestäni valmistautunut hyvin ja minulla oli hyvä ja luottavainen fiilis, kun menin koelauluun. Sain laulaa kokonaan molemmat esittämäni kappaleet. Olin äärettömän keskittynyt juuri ennen koelaulua ja siinä itse tilanteessakin. Muistan jännittäneeni, mutta en kuitenkaan liikaa, sillä se ei kuitenkaan jähmettänyt kroppaani. Laulaessani maltoin nauttia myös pianissimo-kohdista, lauluissani oli erilaisia sävyjä ja suuntasin tilanteessa ajatukseni vahvasti laulujen tulkintaan. En koe, että olisin millään lailla alisuoriutunut omaan tasooni nähden tai mokannut mitään. Tein oman, sen hetkisen parhaani. Se ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt kokeiden toiseen vaiheeseen.

Sen verran, mitä nyt näitä lauluhommia on tullut tehtyä ja erilaisissa koelauluissa sekä pääsykokeissa on tullut käytyä, olen oppinut olemaan realistinen tuloksien suhteen. Koskaan en ole pitänyt pääsyäni mihinkään itsestäänselvänä, vaan olen aina yrittänyt muistaa sen toisenkin vaihtoehdon. Vaikka tottakai mielessä on aina usko itseensä, omaan lauluääneen ja omiin sen hetkisiin taitoihin. Koelauluissa käy kuitenkin aina paljon hyviä laulajia, ja lopputulokseen vaikuttaa oman suorituksen lisäksi muiden suoritukset ja se, millaisia äänityyppejä ja laulajia milloinkin haetaan ja ylipäätään ne hakukriteerit. Itse uskon elämässä ylipäätään siihen, että kaikilla asioilla on aina jokin tarkoitus, vaikka sitä ei aina sillä hetkellä ymmärtäisikään.

Vertaistukea parhaimmillaan; ystävä ja viiniä

Kuoron harjoitusleirillä

 Tässä on ajatukset jo vahvasti suunnattu elämässä eteenpäin. Nyt viikonloppuna meillä oli Savonlinnan Oopperajuhlakuoron kevään viimeinen harjoitusleiri hotelli Rantapuistossa. Eilen meillä koelaulatettiin Schubertin As-duuri messu pienissä ryhmissä. Se mikä on myös niin mahtavaa tässä kuorossa mukanaolossa, on se vertaistuki, jota saa muilta kuorolaisilta. Kuoro onkin jo alkanut tuntua minulle kuin se olisi toinen perheeni. Innolla odotankin jo kesää, ja kaikkea sitä, mitä pääsenkään kokemaan Savonlinnassa!

Tärkeätä elämässä olisikin aina elää tässä hetkessä, ja muistaa ne kaikki ihanat asiat, mitä elämässä sillä hetkellä on! :)