maanantai 6. kesäkuuta 2016

Berliinin matka


Lähdimme viikko sitten maanantaina Berliiniin (30.5.-3.6.). Olin juuri silloin valmistunut laulunopettajaksi, ja matka toimi samalla sekä palkintomatkana että meidän yhteisenä lomanamme. Kävimme reilu vuosi sitten myös Berliinissä. Silloin molemmat kovasti tykästyimme tähän kaupunkiin ja päätimme, että tänne täytyy tulla uudestaankin.

1. päivä

Saavuimme Berliiniin klo 9.00 paikallista aikaa. Hotellillemme oli matkaa lentokentältä noin 20 km, ja tässä kohtaa päätimme käyttää ainoan kerran taksia tällä matkallamme. Huoneemme oli jo valmiina ja pääsimme samantien sisäänkirjautumaan, vaikka olimme varsinaista sisäänkirjautumisaikaa aikaisemmin paikalla. Päätimme mennä lounaalle hotellin viereiseen ravintolaan.


Kun olimme hetken levähtäneet hotellillamme, päätimme lähteä liikkeelle. Menimme maanalaisella Richard-Wagner-Platzille. Näimme siellä esimerkiksi Charlottenburgin linnan ja kaupungintalon.


Kävimme näillä kulmilla myös syömässä ja kiertelimme kaupoissa. Kun palasimme hotellillemme, löysimme kivan aamupala/kahvittelupaikan. Kun herätys oli meillä ollut niin aikainen, palasimme hotellillemme aikaisin lepäämään ja heräsimme seuraavaan päivään kuitenkin aikaisin.


2.päivä

Toinen päivämme alkoi maukkaalla hotelliaamiaisella. Sen jälkeen menimme maanalaisella Spandaun vanhaankaupunkiin.

St. Nikolain kirkko
St. Nikolain kirkko sisältä


Tämän päivän parhain nähtävyys omasta mielestäni oli Zitadellen linnoitus ja kiipeäminen Julius-torniin. Sieltä olikin mahtavat näkymät. Hieno kokemus oli myös käydä syömässä Zitadellen Schänke -nimisessä ravintolassa, joka sijaitsi siis myös linnoituksessa. Ravintola oli tunnelmallinen ja keskiaikaistyylinen paikka, jossa söimme tämän matkamme parhaat annokset. 


























      






Zitadellen linnoitus
Julius-torniin kiipeäminen
Maisemat Julius-tornin huipulta
Zitadellen Schänkessä syömässä


3. päivä

Kolmas päivä oli lomamme sateisin päivä tai oikeastaan ainoa varsinainen sadepäivä. Iltaa kohti keli kuitenkin kirkastui. Tämä päivä oli lomamme shoppailu/pubipäivä. Teimme molemmat vaikka mitä edullisia vaatelöytöjä Primarkista.


4.päivä

Viimeinen kokonainen päivämme Berliinissä oli hyvin aurinkoinen ja lämmin. Lähdimme liikkeelle jälleen heti aamupalan jälkeen. Päivän ohjelmaan sisältyi esimerkiksi käyminen Tempelhofin vanhalla lentokentällä. Kävimme myös uudestaan Alexanderplatzilla. Aukiolla oli tällä kertaa pienet festivaalit menossa, jossa istuimme vähän aikaa päivää paistattelemassa. Kävimme Primarkissa uudestaan, ja teimme myös tällä kertaa löytöjä.

Alexanderplatzilta

5. päivänä alkoi kotiinpaluu aamiaisen jälkeen. Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut ja ihana loma näin alkukesästä ennen töitteni alkamista. Mukavaa oli kuitenkin tulla kotiin reissusta. 

Viikon laulutauon jälkeen minulla on nyt viikko aikaa harjoitella uutta ohjelmistoa ennen laulukurssin alkamista. Osallistun ensi viikolla oman laulunopettajani pitämälle kurssille, joka on Helsingissä.

Oikein ihanaa viikon alkua lukijoilleni!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...