Nyt on blogini puolella ollut hiljaista jo pidempään, mutta välillä elämässä tulee hetkiä, jolloin ajatukset ovat aivan muualla kuin blogissa. Olen tässä kärsinyt kohta kaksi viikkoa iskiasvaivoista. Se tarkoittaa selkäsärkyä, joka säteilee useimmiten toiseen pakaraan ja koko jalkaan mahdollisesti varpaisiin asti. Pahimmillaan en kävellyt ilman tukea ollenkaan enkä päässyt sängystä ylös ilman apua. Lisäksi tarvitsin apua lähes kaikissa arkisissa askareissa.
Kyllä tämä vaiva pahimmillaan invalidisoi ihmisen. Se on myös ihan kamala tunne itselle kun on oman kroppansa vankina eikä pysty tekemään mitään. Onneksi en tosiaan asu yksin. Avomieheni on ollut apuna kahden viikon ajan lähes sen 24 h.
Jouduin jättämään väliin myös tämän viikonlopun Savonlinnan Oopperakuoron ensimmäisen harjoitusviikonlopun. Se harmitti kovasti, mutta ei auttanut muu kuin kuunnella ammatti-ihmisten neuvoja ajatellen myös tulevia viikkoja. Fyssarikin sanoi, että nyt tarvitaan malttia. On kieltämättä ollut todella turhauttavaa todeta ettei tämä vaiva parane päivien tai parin viikon aikana. Luonteeni on sen mukainen, että tapanani on olla ahkera ja aikaansaava päivittäin. Kova halu olisi päästä kävelemään reippaasti ja pientä hölkkäämistäkin on ikävä. Mutta ei nyt auta muu kuin mennä maltillisesti päivä kerrallaan.
Alla olevat kuvat ovat eiliseltä kun olimme avomieheni kanssa hänen vanhempiensa luona Kukkilassa. Keli oli upea kun aurinko paistoi ja oli sininen taivas. Otin pihamaalla askeleita. Se auttaa tämän vaivan elpymisessä, mutta luonnollisesti kipu vaikuttaa siihen, miten paljon askeleita pystyy ottamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti