torstai 14. heinäkuuta 2016

Kahden elämän yhdistäminen


Hyvä ystäväni, joka laulaa myös täällä Savonlinnan Oopperakuorossa totesi minulle kerran: "Minulla on ihan sellainen olo kuin eläisin kahta eri elämää."

Itse tasapainottelin kahden elämäni välillä menneenä viikonloppuna. Näillä kahdella elämällä tarkoitan omaa, henkilökohtaista elämääni ja tätä elämääni, jonka pääpaino on laulamisessa. Vielä en ole keksinyt täydellistä keinoa näiden kahden elämän yhdistämiseen. Se, mikä itseäni vaivaa eniten, on huono omatunto, mikä vaivaa silloin, jos laiminlyön jompaakumpaa elämääni.

Omalla kohdallani paljon asiaa auttaa se, että minulla on ymmärtäväinen kumppani, joka tietää, miten tärkeätä minun on päästä toteuttamaan itseäni laulajana. Asiaa pahentaisi entisestään, jos kumppani ei ymmärtäisi sitä omistautuneisuutta, mitä laulamiseen tarvitaan. Joissakin tapauksissa kumppani saattaa olla myös mustasukkainen siitä ajasta, mikä tähän hommaan menee, mikäli tätä tehdään tosissaan.


Meidän suhteemme aikana kumppanini on käynyt kuuntelemassa lähes kaikki esiintymiseni, mikä kertoo itselleni, että häntä kiinnostaa se, mitä minä teen. Nyt viimeisin kerta oli perjantaina Olavinlinnassa, kun meillä oli Otellon ensi-ilta.

Ainahan sitä sanotaan, että on hyvä välillä ikävöidä toista. Silloin sitä myös osaa arvostaa kumppaniaan erilailla, eikä häntä myöskään tule pidettyä niin helposti itsestäänselvyytenä. Itse en ole koko ajan joutunut ikävöimään kumppaniani Savonlinnassa oloaikanani, sillä me olemme pitäneet paljon yhteyttä viestien, puheluiden sekä selfieiden ja videopätkien avulla. Välillä tuntuu kuin toinen olisi kulkenut täällä rinnallani mukana koko ajan.

Tästäkään huolimatta en vaihtaisi näitä kahta elämääni mihinkään muuhun. Parhaimmillaan nämä kaksi elämääni ovat todellista rikkautta, kun ne ovat tasapainossa keskenään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...