sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Päivä Sulosaaressa


Nyt olen ollut kaksi viikkoa Savonlinnassa ja sinä aikana on tullut koettua paljon. Tänään päätimme lähteä Sulosaareen parin hyvän ystäväni kanssa, jotka laulavat myös Savonlinnan oopperakuorossa. Useampi kuorolainen olikin kehunut Sulosaaren lettukahvilaa, ja tänään myös minä pääsin käymään siellä. 

Lettukahvila kalliolinnasta
Alunperin suunnitelmissa meillä tänään oli rannalle ja uimaan meno, mutta ei kuitenkaan oikein ollut rantakeli. Siispä päätimme lähteä tutustumaan Sulosaareen. Siellä oli todella hienoja maisemia ja vielä aurinkoisella säällä siellä voisi ottaa aurinkoa kallioilla ja mennä uimaan. Tänne täytyy tulla vielä uudestaan aurinkoisena päivänä.


Kotimatkalla jouduimme vielä pidättelemään ukkosta ja sen takia minulla jäi suunnittelemani jumpat väliin. Otin tällä viikolla nimittäin heinäkuun jäsenyyden LadyLinelle. Olen käynyt siellä jo pariin otteeseen ryhmäliikuntatunneilla sekä infrapunasaunassa. Huomenna täytyy taas ehdottomasti mennä sinne.


Ensi viikolla päästään viimeistään tositoimiin Olavinlinnassa, sillä keskiviikkona on Otellon kenraali ja perjantaina ensi-ilta. Ne kuorolaiset, jotka ovat mukana vielä Don Giovannissakin, esiintyvät ensi viikolla kahdessa kenraalissa sekä ensi-illassa. Itse en ole mukana Don Giovannissa ja sen takia pääsenkin katsomaan kenraalia torstaina. 

On todella mahtavaa päästä esiintymään Olavinlinnan lavalla, vaikka siellä olemmekin harjoitelleet jo parin viikon ajan. Esitys on kuitenkin eri asia kuin harjoitus. Itse koen, että esityksissä saan aina lisää virtaa yleisössä istuvista ihmisistä.

Mikäli kesäsuunnitelmat ovat vielä auki, kannattaa tulla Savonlinnaan katsomaan ja nauttimaan oopperasta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogihaaste

Moikkelis, päätin tarttua Päijätmedian upean Elsalinnean heittämään haasteeseen ja vastata seuraaviin 30 kysymykseen. 1. Koko nimesi ...