tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulun viettoa


Jouluaatto alkoi minulla työvuorolla kaupalla. Edellisistä vuosista minulle on hyvin tuttua olla töissä vielä jouluaattonakin. Olen jo pienestä pitäen esiintynyt paljon aattohartauksissa. Tänä vuonna minulla ei kuitenkaan ollut laulukeikkaa aattona. Mielestäni täytyy aina olla iloinen siitä, että on töitä. Itse olen vielä viihtynyt hyvin kaupan hommissa. Työkaverit tässä lähikaupassa ovat yksi ihan parhaimpia juttuja. Tietysti, kun kyseessä on lähikauppa, myös asiakkaat ovat suurin osa minulle jo tuttuja. Meillä on aivan ihania asiakkaita. Tässä kaupassa saan olla töissä kesäkuun 12. päivään asti. Työn päättymisen jälkeen vietän muutaman vapaapäivän ennen kuin lähden töihin Savonlinnan Oopperajuhlille.

Mutta nyt siihen joulun viettoon...

Aaton työvuoroni jälkeen menimme kihlattuni kanssa Kukkilaan hänen vanhempiensa luokse. Kieltämättä oli ihanaa mennä valmiiseen pöytään töiden jälkeen.


Joulupäivän ja tapaninpäivän vietimme kotonamme, sillä äitini ja veljeni olivat luonamme Lahdessa muutaman päivän. Ainakin omasta mielestäni meillä oli ihan mahtavat tarjoilut kuten alla olevista kuvista näkee. 



Tänään oli heti arkeen paluu näiden kolmen laulamattoman päivän jälkeen. Kuorohommissa minulla on nyt työn alla Sallisen Kullervo ja Beethovenin Missa solemnis. Toki työn alla on myös omaa henkilökohtaista ohjelmistoa, joista uusimpana Marietan laulu Glück, das mir verblieb Korngoldin oopperasta Die tote Stadt. Tähän aariaan tykästyin heti sen kuultuani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...