sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Autumn



Kauniita syksykelejä on saatu viettää vielä lähipäivinä. Varsinkin viime sunnuntaina oli oikein lämmin, kun kävimme mieheni serkun syntymäpäivillä. Mutta sen jälkeen päivät ovat viilentyneet. Aamut ovat mieheni mukaan kylmiä, kun hän lähtee töihin klo 5-6 aikoihin.

Itselläni on käynyt muutama lauluoppilas tunneilla, mutta pääasiassa olen saanut keskittyä omaan harjoitteluuni. Olen nyt innolla opetellut uusia kappaleita. Työnalla on ollut esimerkiksi Sibeliuksen Höstkväll, Schubertin Die junge Nonne ja Verdin Violettan aaria "È strano!... Sempre libera..."  Tämä on aivan mahtava aaria ja aion laulaa sen hyvin jonain päivänä.

Tuhkamäen hiekkamonttu

 Nämä ylläolevat kuvat ovat eiliseltä metsälenkiltämme mieheni kanssa. Hän näytti minulle metsäreitin, jota käveli kouluun ala-astelaisena. Tämän metsälenkin lisäksi söimme myös lounaan mieheni vanhempien luona Kukkilassa.

Veljeni oli luonamme Lahdessa käymässä tänä viikonloppuna. Tapamme mukaan pelasimme lapsuudesta tuttuja lautapelejä ja istuimme iltaa meillä. Tänään kävimme Lahden satamassa kalamarkkinoilla. Näimme siellä myös mieheni vanhemmat ja mieheni isoveljen tyttärensä kanssa. 


 Kun kesän jäljiltä mustikat on saatu pakastettuna, nyt tällä hetkellä taloudessamme vallitsee omenavillitys, sillä parempi puoliskoni on saanut niitä paljon tämän hetkiseltä työmaaltaan. Niistä on tehty omenahilloa sekä perjantaina teimme niistä omenapiirakkaa. Omenahilloa olen syönyt mielelläni esimerkiksi puuron päällä.


On piristävää keksiä välillä jotain uusia aktiviteetteja, joita ei ole vielä tehty yhdessä parisuhteen toisen osapuolen kanssa. Meillä on tiedossa sellaista ensi viikonlopuksi, josta lisää myöhemmin.


Mutta nyt, näihin kuviin ja tunnelmiin...

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...