tiistai 25. kesäkuuta 2019

Meidän juhannus


Olin juhannuksena töissä, mutta lauantai oli minulla täysin vapaa, niin pystyimme olemaan Kylmäkosken mökillä pari yötä. Tämä on sama mökki, jossa olen viettänyt lähes poikkeuksetta kaikki lapsuuteni juhannukset. Olemme tästäkin asiasta samaa mieltä mieheni kanssa, että mökkeily nimenomaan kuuluu juhannukseen. 



Meidän juhannukseemme sisältyi saunominen, pihatyöt, uiminen, lautapelit, luonnollisesti söimme hyvin ja juhlimme keskikesän juhlaa onnistuneesti äitini ja veljeni kanssa. Enkä suinkaan unohtanut laulamistakaan juhannuksen aikana, eikä nyt ennen kisoja pidäkään. Kangasniemen laulukilpailuihin on nyt alle kolme viikkoa, ja se on samalla yksi tapahtuma, joka osuu kahdelle lomaviikollemme. Tällä lomalla tulemme reissaamaan kotimaassa. Pidän Suomen kesästä, ja varsinkin näin kesäaikaan autolla lähteminen on niin helppoa. Ajaminen on myös mukavampaa näin kesällä kun vertaa sitä syksyyn, saatikka talveen. 




Vietitkö sinä juhannusta mökillä vai kaupungissa?

1 kommentti:

  1. Kauniita kuvia! Me mökkeilimme to-la. Piti tulla kotiin kaupunkiin vasta sunnuntaina, mutta tulimmekin jo lauantai-iltana. Mökillä oli ihanaa, mutta neljän lapsen ja kipsijalkaisen miehen kanssa kaksi yötä mökillä riitti.

    VastaaPoista

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...