maanantai 1. syyskuuta 2014

Syksyinen mökkiviikonloppu


Lähdimme viime viikon torstaina äitini omistamalle mökille Kylmäkoskelle. Tulimme takaisin eilen juuri ennen kouluni alkamista. Mökillä olivat myös äitini ja veljeni.

Vietimme lapsuudessani perheeni kanssa paljon aikaa tällä mökillä. Lomilla siellä vietettiin pidempiäkin aikoja ja arkisin menimme sinne usein viikonlopuksi. Mökillämme olen oppinut uimaan, olemme veljeni kanssa leikkineet ja pelanneet kaikenlaista ulkona luonnossa, olemme saunoneet, olen seuralla suurella mielenkiinnolla kun isäni on tehnyt töitä kasvimaalla tai ajanut nurmikkoa, siellä olen myös kokenut useat pelottavat ukonilmat ja vastaavasti myös nauttinut upeista kesäkelistä. Tuohon listaan voisin keksiä asioita varmaan ihan loputtomasti jos nyt kunnolla alkaisin miettimään. 

Rannastamme 


Tällä reissullamme emme kuitenkaan päässeet nauttimaan enää kesäkeleistä. Olimme paljon ulkona, kun onneksi siellä ei hirveästi satanut. Söimme hyvin, saunoimme, ongimme, teimme erilaisia hommia ulkona, kävimme kylillä pyörähtämässä, vietimme iltaa mökillä.. Mieheni esimerkiksi jätti sinne kädenjälkensä maalaamalla yhden hyllyn ja naulakon. Uusi naulakko saatiin myös samalla saunan eteiseen. Saunan eteiseen minä tein vähän uutta ilmettä järjestämällä sitä omalla tyylilläni.



Päärakennus ja aitta
Minun ja mieheni majoitus


Tämän reissun jälkeen oli kuitenkin kiva tulla kotiin. Mielessä oli jo vahvasti kolmannen amk-vuoteni alkaminen ja tulevat tavoitteeni laulamisen suhteen. Tämä mökkireissu teki kaikin puolin hyvää. Tarkoitus oli päästä rentoutumaan ennen koulun alkamista ja irtaantumaan täysin arkisista asioista. Tuo mökki on aivan upea paikka. Tällä hetkellä sen omistaa äitini ja joskus tulevaisuudessa se on minun ja veljeni mökki.


Ei muuta kuin innolla tulevia haasteita kohti!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...