maanantai 28. heinäkuuta 2014

Ajatuksia Joutsenon laulukurssin jälkeen


Kangasniemen laulukilpailujen jälkeen siirryin Joutsenoon laulukurssille opiskelemaan lisää. 

Pari ekaa päivää siellä meni vähän palautuessa kilpailuista. On se niin äärettömän suuri latautuminen, mitä kilpailutilanne vaatii. Koen, että sain kuitenkin Joutsenon laulukurssista paljon irti. Äänitin siellä kaikki laulutuntini ja uskon, että oivalluksia tulee vielä jälkikäteenkin. Kaikki tällaiset intensiiviset laulukurssit ovat todella raskaita, mutta todella hyvä tilaisuus päästä koko viikoksi keskittymään vain ja ainoastaan laulamiseen. 

Päivittäiseen ohjelmaamme siellä kuului oma laulutunti ja ryhmätunti, jossa jokaisen lauluja työstettiin vuorollaan muiden kuunnellessa. Itsenäisen harjoittelun lisäksi myös oman säestäjän kanssa harjoiteltiin päivittäin. Meillä oli myös parina iltana ilmaisuun liittyvät luennot. Tämän luennon opettajalle saimme myös oman henkilökohtaisen ajan. Kurssilla pääsin myös työstämään yhtä duettoa kurssikaverini kanssa. Kerkesin tekemään myös vähän observointeja kurssin aikana. Tiistai-iltana muutama edellisvuoden kurssilainen pitivät stipendikonsertin ja kurssin päätteeksi jokainen pääsi esiintymään to ja pe iltoina pidetyissä kurssikonserteissa. Itse esiinnyin jo torstain konsertissa. Lauloin siellä V. Bellinin Giuliettan aarian.

Tästä on taas hyvä jatkaa laulun opiskelua. Syyskuussa minulla alkaa amk:ssa kolmas vuoteni. Nyt kurssin jälkeen opiskelen innolla uutta ohjelmistoa. Tällä hetkellä uusien kappaleiden opeteltavien listalta löytyy useampi Sibeliuksen kappale.

Olen huomannut, että laulunopiskelussa on aina hyvä olla tavoitteita. Seuraava tavoitteeni on esiintymiseni Salpausselän kirkon messussa 17.8. Päällimmäisenä mielessä ovat muutamat syksyn koelaulut. Opettajani kurssilla oli sitä mieltä, että minun olisi hyvä pitää oma konsertti tässä lähiaikoina. Ajattelin, että hyvä tavoite ajankohdaksi voisi olla syksyllä, kuitenkin ennen joulua. Säveltäjänimiksi olen ajatellut Sibeliusta, Brahmsia ja Rahmaninovia.


  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...