keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Mökkeilyä Savonrannassa


Laulukiireideni jälkeen lähdimme viikonlopuksi mökille Savonrantaan juhlimaan tätini syntymäpäiviä. Mieheni haki minut perjantaina Joutsenon laulukurssilta ja saavuimme alkuillasta Savonrantaan. Muita sukulaisia siellä jo olikin paikalla.

Majapaikkamme

Majapaikkamme rantaa


Maisemaa tätini terassilta




Vietimme siellä molemmat illat tätini mökillä. Istuimme terassilla syömässä, juomassa ja juttelemassa. Niin harvoin vielä istumme iltaa tällä kokoonpanolla. Kaiken kaikkiaan paikanpäällä olivat isäni, isän naisystävä, veljeni, setäni, sedän vaimo, serkkuni ja tietysti synttärisankari itse ja hänen ihana Bella koiransa. Tarjottavat olivat aivan mahtavat. Tarjolla oli sekä alkupalaa, pääruokaa että jälkiruokaa. Juomapuolta tietysti unohtamatta.

Tätini Bella koira
Oli ihanaa herätä seuraavana aamuna ja tajuta, ettei minulla ollut kiire mihinkään treenaamaan. Olin kuitenkin juuri viettänyt rankan 1,5 viikkoa tiukalla aikataululla ensin laulukilpailuissa ja sitten laulukurssilla. Eikä tietenkään pidä unohtaa alkukesän lähes jokapäiväistä harjoitteluani ja kurinalaista elämääni. Kun muut lähtivät iltaa viettämään, minä pidin huolen riittävistä yöunistani ja keskityin työstämään kappaleitani.

Tämä viikonloppu olikin niin ansaittua. Sitä tunnetta en ihan heti unohda, että pystyin vaan ottamaan rennosti ja viettämään aikaa läheisteni kanssa ilman laulukiireitä. Sitäkin osaa arvostaa erilailla, kun se ei ole läheskään aina mahdollista.



Soutelemassa

Nämä kaksi päivää olivat niin mahtavia, että olisin viihtynyt pidempäänkin Savonrannassa. Mukavaa on kuitenkin myös tulla kotiinkin. Olihan minulla vielä pidempikin reissu takana (Kangasniemi- Joutseno-Savonranta). Mukavasti tuli akkuja latailtua, enkä tosiaan raaskinut olla harjoittelematta kuin sen pari päivää, mikä meni Savonrannassa. Ja kyllähän sukulaiseni pyysivät minua siellä lauantaina laulamaan synttärisankarille. 

Saavuimme kotiin sunnuntaina ja nyt jaksaa taas harjoitella innolla uutta ohjelmistoa. 

Mitä olisikaan elämä ilman laulamista?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...