lauantai 11. huhtikuuta 2015

Lied-kuvauksia


Kerroin aikaisemmassa postauksessani tulevista lied-kuvauksista Helsinki lied-kilpailua varten. Kuvauksien tekeminen on ihan täyttä työtä. Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi, että mitä kaikkia asioita täytyy huomioida. Pohjalla on tietysti yhteinen kappaleiden työstäminen. Kuvauslaitteen saimme lainaan opiskelukaveriltamme. Kuvauksen hoiti rakas mieheni. Lisäksi yhteen kappaleeseen tarvitsimme sivunkääntäjäksi Elinan. Kuvaustilanteeseen laitoimme molemmat myös ykköset päälle. Itse olin vielä lyhennyttänyt uuden iltapukuni tätä tilaisuutta varten.



Yllä muutama tunnelmakuva päivästä. Alemmassa olen vähän valoittunut, mutta halusin ihan tunnelman takia sen julkaista täällä. Teimme kuvaukset koulussamme Lahden ammattikorkeakoulun Musiikki- ja draamainstituutin kamarimusiikkisalissa.

Saimme eilen äänitettyä seuraavat kappaleet:
R. Schumann: Er, der Herrlichste von allen
F. Schubert: Gretchen am Spinnrade
J. Sibelius: Norden
S. Rahmaninov: Zdes khorosho

Olemme molemmat pianistiystäväni Sallin kanssa hyvin kriittisiä ja tietysti haluamme saada kuvattua mahdollisimman hyvät vedot kilpailuun. Varasimme kuvauksia varten toisenkin päivän ja jatkamme hommia heti maanantaina. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...