sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pääsiäistä


Joskus voi muusikkokin viettää vapaapäivää ja se voi välillä tehdä ihan hyvääkin. Itse pidin hyvällä omallatunnolla vapaapäivän laulamisesta perjantaina. Torstaina kaveripariskunta oli meillä istumassa iltaa. Nämä olivat uudempia tuttavuuksia minulle, mutta uusiin ihmisiin on aina kiva tutustua.

Perjantai oli vapaapäivä laulamisesta. Se ei kuitenkaan tarkoita ettenkö olisi silloin tehnyt mitään laulamisen eteen. Kuuntelin silloin viimeisen laulutuntini. Kouluumme on tulossa espanjalaissyntyinen sopraano pitämään mestarikurssia vappuviikolla. Tarkoituksena siellä olisi työstää espanjankielistä ohjelmistoa ja minun tapauksessani myös Mikaelan aariaa, mikä on ranskankielinen. Hommaa on siis luvassa. Tuo espanja on minulle ihan vieras kieli ja ranskankielikin vie aikaa. Työnalla minulla on myös molemmat Liun aariat Puccinin oopperasta Turandot. Eikä suinkaan pidä unohtaa markeeseja. Käyttäri on kuitenkin jo 21.5. ja tunnetusti kevät menee nopeasti. Tämän kaiken lisäksi ensi viikon perjantaina alamme tekemään kuvauksia lied-kilpailua varten. Meillä on koulukaverini kanssa 6 lied-kappaletta, jotka pitäisi saada kuvattua kun esitämme nämä kappaleet. Ja toki näitä kappaleita täytyy vielä työstää sekä yksin että myös yhdessä.


Ja jos palataan vielä pääsiäiseemme... Olemme nukkuneet myöhään, syöneet hyvin, kattoneet leffoja ja oltu yhdessä kotona. Joskus se on ihan parasta kun voi vaan olla yhdessä kotona. :)

Hyvää pääsiäisen aikaa lukijoilleni! <3


Lemppari illanvietto mekkoni tällä hetkellä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...