perjantai 7. elokuuta 2015

Kesäteatterissa


Olimme eilen kahden ystäväni kanssa Myllysaaressa katsomassa kesäteatteria. Menimme sinne hyvissä ajoin ennen esitystä ja söimme siellä Myllysaaren ravintolassa. En ollut aikaisemmin käynyt paikassa ja nyt olikin ihana käydä. Maisemat olivat mahtavat ja saimme myös hyvän kelin. Itse kesäteatteri esitys oli ladon tyyppisessä rakennuksessa. Oli mielenkiintoista käydä katsomassa kesäteatteria, jossa oli mukana meidän koulukavereita musiikkiteatterin puolelta. Pidimme kovasti esityksestä. Esitys ei ollut liian pitkä ja mielenkiinto säilyi loppuun asti. Mukaan oli myös ujutettu sopivasti huumoria. Musiikkipuolta olisin kaivannut enemmän kun vielä tiedän, että mukana oli hyviä laulajia. 

Kesäteatterin lavaa
Maisemat ladosta
Myllysaaren ravintola

Kaiken kaikkiaan ihana ilta tyttöjen kanssa. Monet sanovat, että Lahti on niin pieni ja se on aika nopeasti nähty, mutta kun lähtee keskustasta vähän kauemmaksi niin kyllä sitä nähtävää löytyy. En ole itsekään käynyt edes kaikissa paikoissa täällä vaikka olenkin kohta asunut Lahdessa jo 6 vuotta.


Aurinkoista viikonloppua kaikille!





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...