perjantai 14. elokuuta 2015

Laulunopiskelun kokonaisvaltaisuus


Olen jo aikaisemmin tiennyt, miten kokonaisvaltaista laulunopiskelu on, mutta tämän kesän aikana olen oivaltanut asiaa vielä uudelta kantilta.  Kokonaisvaltaisuus vaikuttaa myös harjoitteluun ja sen takia laulajan tulisi harjoitella muitakin asioita kun vaan itse laulamista yksin harjoittelukopissa. Myös fyysiset asiat vaikuttavat äänen toimivuuteen. Voin itsekin sanoa, että silloin kun minulla toimii kroppa, silloin toimii myös ääni. Soittajat huollattavat instrumenttejaan, vaihtavat niihin kieliä jne. Laulajalla instrumentti kulkee luonnollisesti aina mukana ja laulajan instrumentin huoltaminen on sitä itsensä huoltamista, mikä tarkoittaa riittävää nesteytystä, riittävää lepoa, säännöllistä liikuntaa ja ylipäätään huolehtimista omasta fyysisestä sekä henkisestä hyvinvoinnista. Tässä kohtaa laulaja saa olla mielestäni vähän itsekäs. Lisäksi välillä on hyvä kypsytellä lauluun liittyviä asioita tehden jotain aivan muuta.

Silloin kun tekniikka pelaa ja osaa ohjelmiston, se kolmas vaikuttava tekijä on pään sisällä. Kaikki lähtee siitä, että uskoo itseensä ja ääneensä. Omaa lauluääntään täytyy myös rakastaa, sillä sekin kuuluu äänessä. Keskittyneisyys on yksi sellainen asia, mitä jokaisen laulajan tulisi harjoitella. Sitä on hyvä harjoitella oman laulutreenin yhteydessä, mutta myös elämän muilla osa-alueilla. Keskittyneisyys tarkoittaa sitä, ettei laulaja ajattele mitään ylimääräistä. Pään sisällä kuulemme välillä "kahta ääntä", joista toinen on kannustava ja uskoo itseensä ja toinen taas on sitä mieltä, että en pysty tähän. Tuon toisen "äänen" ajatukset täytyy sulkea kokonaan pois mielestä. Esitystilanteessa ihanteellista olisi, että pystyisi 100 %:sti olemaan siinä hetkessä ja keskittymään ainoastaan kappaleiden tulkintaan.  

Oma laulunopiskelu on loppupeleissä hyvin paljon kiinni itse opiskelijasta. Opettajalta saa toki "avaimet" kehitykseen, mutta kehittyäkseen jokaisen täytyy tehdä omaa työtä. Asiat täytyy oivaltaa itse, millä keinoin saa minkäkin asian toteutettua, miltä kropassani tuntuu juuri silloin jne. Kaikki asiat eivät luonnollisesti toimi kaikilla ja sen takia jokaisen on hyvä löytää ne itsellä toimivat mielikuvat ja harjoitukset.

Laulunopiskelu on vielä niin koukuttavaa, että itsekin odotan jo innolla seuraavaa laulutuntiani. Mutta sitä ennen olemme tänään lähdössä Helsinkiin perheeni luokse. Niin nätti kelikin on, että ajattelin viedä mieheni Suomenlinnaan.



Ihanaa auringonpaisteista viikonloppua kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...