tiistai 30. joulukuuta 2014

Jouluviikostani


Jouluviikkoni ei suinkaan ole ollut pelkkää lomailua tai pelkkää rauhoittumista joulun viettoon. Viikkooni on sisältynyt myös muutama keikka. 

Aattona lauloin Honkanummen siunauskappelissa kahdessa hartaudessa. Lauloin hartauksissa seuraavat kappaleet: H. Kasken Mökit nukkuu lumiset, O. Kotilaisen Varpunen jouluaamuna ja F. Schubertin Ave Marian. Kappeli oli pieni ja tunnelmallinen. Lauloin parvelta urkujen säestyksellä. Akustiikka oli hyvä ja lauluni oli kuulemma "täyttänyt" alakerran. Sain myös hyvää palautetta. Pastori kehui kovasti ääneni sointia ja oli luullut minua ensin altoksi ääneni tummuuden vuoksi. Olen siis sopraano. Sopraanoilla se ei vaan ole niin yleistä, että äänessä on tummuutta. Yksi vanhempi mieshenkilö pyysi yhteystietojani ja sanoi pyytävänsä minua joskus keikalle.

Honkanummen kappelit


Mieheni tuli hakemaan minut kappelilta ja suuntasimme Lahteen aaton viettoon. Vietimme nimittäin aaton Kukkilassa mieheni vanhempien luona. Tänäkin jouluna kävimme siellä joulusaunassa. Söimme hyvin ja istuimme iltaa ennen kotiin menoa. Saimme mieluisia ja tarpeellisia lahjoja kuten pussilakanasetin. Itse sain kaulahuivin, paidan, sukat, jalkavoiteen ja jumppapallon. Mieheni vanhemmat saivat meiltä joululevyn, jonka äänitin kitaristiystäväni kanssa. Mieheni hoiti levyn editointipuolen.

Joulupäivänä menimme Helsinkiin veljeni luokse. Äitini oli myös siellä kanssamme joulunvietossa. Tuli jälleen syötyä hyvin, pelattua ja katsoimme myös videonauhoja lapsuudestamme. Olin 11-vuotiaana mukana yhdessä laulukilpailussa ja katsoimme sitäkin nauhalta. Esiintymiseni oli jo silloin luontevaa. En todellakaan muistanut, että olin jo silloin niin hyvä esiintyjä. Lahjoista löytyi tällä kertaa mm. pöytäliina, muutama lahjakortti, sukkia, suklaata ja teetä.  Annoin myös äidilleni lahjaksi äänittämäni levyn ja hän oli siitä oikein mielissään. Saavuimme takaisin Lahteen vasta Tapaninpäivän iltana.

Uusi pöytäliina, teetä ja suklaata
Aarikan pussilakanasetit


Seuraavana päivänä minulla oli jälleen keikka. Esiinnyin mieheni ystävän äidin 60-vuotissynttäreillä ravintola Taivaanrannassa. Tämäkin esiintyminen meni hyvin ja sain kuulla hyvää palautetta useammalta henkilöltä. 

Jouluviikko meni todella nopeasti keikkojen ja muun ohjelman takia. Ensi viikolla pääsen jälleen työstämään uutta ohjelmistoa. Tämän viikon esiintymiset kasvattivat jälleen itseluottamustani. Seuraavaksi tarvitsisinkin itselleni käyntikortteja sillä niille olisi ollut käyttöä jo tämänkin viikon aikana.

Oikein hyvää alkavaa vuotta 2015 kaikille lukijoilleni! 

torstai 18. joulukuuta 2014

Loma Teneriffalla


Kuten aikaisemmin mainitsin, olimme lomalla mieheni kanssa Teneriffalla Puerto de la Cruzin lämmössä 4.-11.12.14. Olimme suunnitelleet tätä lomaa jo keväästä lähtien ja vietimme samalla 2-vuotispäiväämme siellä.

Hotellimme parque vacacional eden
Maisemaa hotellihuoneemme parvekkeelta

4.12.

Saavuimme pitkän 6,5 h lentomatkan jälkeen Teneriffalle. Bussin kyydillä pääsimme hotellillemme. Kyyti vei ihmisiä eri hotelleihin ja meidän hotellimme oli yksi niistä viimeisimmistä. Kun olimme saaneet avaimet huoneeseemme ja tavaroitamme vähän purettua, meillä oli ihan kamala nälkä. Hotellimme läheltä löysimme pienen kävelymatkan jälkeen Park Cafen, jossa söimme paikallista pastakeittoa, patonkia ja maistoimme espanjalaista olutta nimeltä Dorada.

Kapeita katuja matkalla keskustaan
Ensimmäisenä päivänä kävelimme myös Puerto de la Cruzin keskustaan, mikä oli hotellilta mukavan kävelymatkan päässä. Monet kadut olivat kuitenkin niin kapeita ettei mahtunut kävelemään vierekkäin ja käsikädessä koko ajan. Keskustaan päin käveltäessä oli myös useampi alamäki. Tutustuimme keskustaan ja kävelimme etsien jotain hyvää ruokapaikkaa. Löysimme hyvin tunnelmallisen ravintolan ihanalta ravintolakadulta, jossa söimme hyvät pihviannokset. Sen jälkeen menimme ruokakaupan kautta hotellillemme.

5.12.

Heräsimme n. 9 aikaan aamiaisbuffetille, jolla sai päivän ihan mahtavasti käyntiin. Aamiaisen jälkeen tutustuimme hotellin ympäristöön tarkemmin. Aurinko paistoi ja palasimme hotellihuoneemme parvekkeelle ottamaan aurinkoa. Edellisenä päivänä oli satanut vähän vettä. Tästä lähdimme jälleen käymään keskustassa. Kiertelimme kauppoja, putiikkeja ja tunnelmallisia katuja, joiden varsilla oli erilaisia kuppiloita. Kävimme välillä hotellissamme laittautumassa iltaa varten. Tämä oli nimittäin meidän 2-vuotispäivämme. Laittauduttuamme saavuimme keskustaan taksilla. Tänä iltana satoi myös vettä. Edellisillan tunnelmallinen ravintola oli kiinni, mutta heti sen vierestä löysimme toisen lupaavan ravintolan, johon menimme. Istuimme siinä ulkona syömässä ja nautimme samalla kitaramusiikista ja toistemme seurasta. Muistan, että tunnelma oli aivan mahtava! Tästä jatkoimme vielä seikkailuamme kävellen katuja pitkin. Kerta toisensa jälkeen löysimme erilaisia tunnelmallisia kuppiloita, joissa istuimme iltaa. 




6.12.

Lähdimme aamupalalle klo 9.30 pienessä kesäsateessa. Keskustaan päin mentäessämme mieheni tarkoitus oli käydä katsastamassa Casino. Jätimme sen kuitenkin toiseen kertaan. Tänä päivänä kiertelimme Casinon ympäristöä rantaan päin. Kävimme syömässä pitsan puoliksi italialaishenkisessä ravintolassa. Muistan,että tarjoilijat puhuivat yllättävänkin hyvää suomea. Varsinkin sisäänheittäjä, joka sai meidätkin houkuteltua ravintolaan. Illalla istuimme iltaa hotellillamme. Mieheni pikkuveli ja hänen kihlattunsa olivat samassa kohteessa meidän kanssamme samaan aikaan ja pyysimme heidät luoksemme iltaa viettämään. Illemmalla päädyimme Plaza del Charca aukiolle.

7.12.

Kävimme jälleen hotelliaamiaisella. Aamiaisen jälkeen kerkesimme hetken lepäilemään ennen lähtöämme pääkaupunkiin Santa Cruziin. Pääkaupungissa kiertelimme markkinoilla, isossa ostoskeskuksessa, kävimme syömässä ja Primarkissa. Sieltä teimme molemmat löytöjä. Päivän aikana tuli jälleen paljon käveltyä ja kun tämän reissun jälkeen pääsimme hotellihuoneeseemme meni loppuilta lepäillessä. 

Pääkaupungissa Santa Cruzissa
8.12.

Tänä aamuna saimme syödä aamiaisen ulkona auringonpaisteessa. Aamiaisen jälkeen menimme hotellin katolle ottamaan aurinkoa. Iltapäivällä lähdimme jälleen kävellen keskustaan. Kiertelimme putiikkeja ja kuppiloita ja suuntasimme siitä sitten rantaan. Pian nälkä jo yllätti meidät ja päätimme suunnata tuttuun ravintolaan. Söimme molemmat ulkofilettä pippurikastikkeessa. Ruokailun jälkeen menimme Plaza del Charcan aukiolle. Pakenimme vesisadetta iltalialaishenkiseen ravintolaan juomaan pina coladat. Tämän jälkeen suuntasimme hotellillemme.

Maisemaa hotellin katolta ja kuvassa hotellin aamupalapaikka rakennuksen
alakerrassa.

9.12

Aamulla kello herätti meidät klo 8.30 ja menimme siitä aamupalalle. Tänäkin päivänä saimme nauttia auringonpaisteesta ja menimme Lago Martianezin merivesi uima-allas alueelle.


   
Päivä vierähti allas alueella. Siellä tuli otettua aurinkoa, käveltyä (alue oli aika iso), nautittua raikkaita juomia ja kävimme siellä myös syömässä. Tästä matkamme jatkui rannan Casinolle. Mieheni halusi käydä koittamassa pelionnea. Kiertelimme vielä hetken ja sitten lähdimme kaupan kautta hotellille.

10.12.

Heräsimme lomamme viimeiseen päivään. Aamupalan jälkeen lähdimme keskustaan kiertelemään ja ostamaan tuliaisia. Lähetimme myös muutamia postikortteja. Viimeisenä päivänä meidän oli vielä päästävä ravintolaan, jossa söimme ensimmäisenä iltanamme pihviannokset. Tämän jälkeen mieheni vei minut vielä pelaamaan bilistä ennen lähtöämme hotellille.

 
Ajatukset olivat illalla jo vahvasti kotiinpaluussa. Ihan mahtava reissuhan tämä oli kaiken kaikkiaan. Paljon olisi toki ollut vielä nähtävää, mutta jotain täytyy jättää ensikerraksikin. Ja kotiin on aina mukava mennä reissun jälkeen.

11.12

Heräsimme aamulla hyvissä ajoin aamupalalle. Lentomme Suomeen lähti noin klo 14 paikallista aikaa. Kotiin saapumisemme meni myöhäiseksi ja seuraavana aamuna minulla oli vielä aikainen herätys kouluun. 

Tulevia matkojamme odotellessa. Kyllä niistä on jo yhdessä haaveiltu!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Kuulumisia


Pitkän tauon jälkeen ajattelin kertoa kuulumisiani. Marraskuu meni todella nopeasti Suor Angelican parissa. Näyttämöharjoitukset meillä kesti sen pari viikkoa ja sitten meillä oli esitykset. Päivät olivat aika pitkiä. Monena päivänä olin sekä koulussa aamulla että jonain päivinä myös illalla ja näyttämöharjoitukset olivat sen 6 h/pvä.

Olen moneen otteeseen huomannut elämäni aikana, että jos tekee pitkää päivää päivä toisensa jälkeen eikä lepää välillä niin kroppa saattaa alkaa muistuttamaan, että välillä täytyisi myös levätä. Niin minulle kävi myös nyt näyttämöharjoitusten loppusuoralla juuri ennen esitysten alkua. Mulla oli nimittäin ennen ensi-iltaa kolmena perättäisenä yönä lihaskipua toisessa jalassa. Kivut yltyivät niin koviksi etten saanut öisin nukuttua ja jouduin menemään päivystykseen. Sain onneksi siihen apua ja sain nukuttua seuraavana yönä. Siitä seuraavana päivänä 20.11. mulla oli keikkapäivä kun olin päivällä pikkujoulukeikalla kitaristiystäväni Lotan kanssa Heinlammin kylätalolla ja illalla oli Suor Angelican ensi-ilta.

Suor Angelicassa mukana olo oli todella antoisaa ja sain samalla arvokasta näyttämökokemusta. Perinteinen ohjaus tästä oopperasta keskittyy nunnaluostariin. Tämä ohjaus keskitti tapahtumat naisten mielisairaalaan. Hullun näytteleminen tuntuikin aluksi haastavalta, mutta esityksien edetessä siihenkin alkoi saamaan rutiinia.

Olimme avopuolisoni kanssa suunnitelleet yhteistä ulkomaanmatkaa keväästä lähtien. Nyt meillä oli 2-vuotispäivä 5.12. ja otimme tosiaan äkkilähdön Teneriffalle Puerto de la Cruziin. Tämä oli eka kerta kun pääsimme yhdessä Tallinnaa pidemmälle. Tämän asian ja oman kiireisen arjen takia matka oli niin ansaittua! Seuraavassa postauksessa ajattelin kertoa matkastamme enemmän.

Ennen tätä reissua esiinnyin myös koulussamme tiistaikonsertissa ja lauloin seuraavat kappaleet: O. Merikannon Rukouksen, F. Schubertin Ave Marian ja W. A. Mozartin Fiordiligin aarian Come Scoglio. Teimme myös muutamia äänityksiä ystäväni Lotan kanssa. Kerron tästä vähän myöhemmin, että mihin tarkoitukseen..  


Joulutunnelmissa ystäväni kanssa


 

Blogihaaste

Moikkelis, päätin tarttua Päijätmedian upean Elsalinnean heittämään haasteeseen ja vastata seuraaviin 30 kysymykseen. 1. Koko nimesi ...