maanantai 28. toukokuuta 2018

Juhlapaikka


Meidän häitämme vietetään Artjärvellä, noin 45 km Lahdesta.

Tähän syynä se, kun kaikki kelpuuttamamme juhlapaikat olivat Lahdesta varattuna jo puolitoista vuotta ennen päiväämme. Halusimme pitää kiinni valitsemastamme päivästä (18.8.2018) ja aloimme miettimään, ettei Artjärvi olisi ollenkaan huonompi paikka viettää häitä. Ensinnäkin mieheni sukulaisia asuu siellä ja näin saisimme ainakin maalaishäät.

Kävimme juhlapaikalla, Artjärven Maamiesseurantalossa viime lauantaina uudemman kerran. Paikka oli hienompi, mitä muistinkaan. Luonto on aivan upea, ja kirkko, jossa meidät vihitään on puukirkko. Ihan meidännäköiset nämä molemmat paikat. Voi todella sanoa, että nappiin meni meidän valinta, sillä ei kaupunkihäät olisi ollut meidän tyylistä.

Juhlasali

Rakennus on hyvin tilava ja sinne mahtuisi jopa useampi sata ihmistä. Mielestäni näin on kuitenkin parempi, ettei pöydät ole ihan kiinni toisissaan ja tilaa on myös tanssia.

Juhlapaikan pääovi

Juhlapaikalta on vain muutaman minuutin kävelymatka rantaan. Kenties tämä lähiranta on myös yksi paikka, jossa meistä otetaan kuvia.

Artjärven kirkko

Kaksi hyvinkin isoa asiaa on hoidettu viime viikolla, kun kaasojen mekot löydettiin keskiviikkona ja perjantaina kävimme kukkakaupassa ideoimassa kukka-asetelmamme.


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Hääjärjestelyitä


Hääpäivämme on 18.8.2018. 
Kyllä tässä alkaa vähitellen ymmärtämään, miten vähän aikaa siihen onkaan, kohta se kolme kuukautta.

Ajattelin tehdä tähän vähän omaa listaa, millä mallilla meillä asiat onkaan:

  • Kutsut: Lähetettiin jo tammikuussa, kun emme lähettäneet Save the date -kortteja. Teimme kutsut itse, koska halusimme meidän kädenjäljen näkyvän niissä.
  • Sormukset: Molemmilla on, omani löytyi jo vuosi sitten. Seuraavaksi sormukset viedään kaiverrukseen.
  • Kirkko: Varattiin kihlajaisten jälkeen, noin puolitoista vuotta ennen hääpäivää
  • Pitopalvelu: Varattiin myöskin ajoissa. Saimme juuri mahtavan menuehdotuksen heiltä. Tapaamme pitopalvelun kesäkuussa.
  • Kaasot ja bestmanit: Molempia löytyy kaksi kappaletta. Ensimmäinen palaveri meillä oli maaliskuussa, mikä meni oikein mukavasti. Myös bestmaneilla oli mukavasti mielipiteitä ja kommentteja. Kaasojen mekkoja menemme katsomaan tyttöjen kesken tässä kuussa. Olen luvannut antaa heille mekkorahaa kaasolahjana. Bestmanien pukeutuminen on tietysti vähän simppelimpi juttu.
  • Valokuvaaja: Mieheni serkku on valokuvaaja ja pyysimme häntä jo hyvissä ajoin kuvaamaan häihimme.
  • Musiikki: Kirkossa sisääntulomusiikin meillä soittaa jousikvartetti. Juhlapaikalla musiikista vastaa säestäjäni. Aion myös itse laulaa muutaman laulun. Loppuillasta meillä soi taustalla Spotify-lista.
  • Hääauto: Hoidossa
  • Juhlapaikka: Maksettiin juuri, varattiin myös puolitoista vuotta ennen hääpäivää. Juhlapaikalla menemme käymään uudestaan 19.5. Tarkoitus on mallailla vähän pöytiä ja tehdä arvio pöydistä kukkakauppaan.
  • Hääpuvut: Omani löytyi lokakuussa häämessuilta ja mieheni sovitusaika on 26.5. Hääpukuni menee pian ompelijalle lyhennettäväksi.
  • Juomat: Hoidossa ja suunnitellaan parhaillaan.
  • Kampaus ja meikki: Varattu jo puolitoista vuotta ennen h-hetkeä. Kaasot tulevat sinne kaunistautumaan kanssani hääaamuna.
  • Miehen parturi: Varattu häääpäivää edeltävälle aamulle.
  • Koristelut ym.:  Muutamia hankintoja teimme, kun kävimme yhdessä tammikuussa häämessuilla. Hankintoja on tehty myös netistä ja kaupoista tässä pikkuhiljaa. Ensimmäiset hankinnat teimme jo vuosi sitten. Lisäksi syksyllä kävimme ikeassa tekemässä joitakin hankintoja ja mahdollisesti menemme vielä kesällä uudestaan.
  • Karkkibuffa: Osa astioista on jo löytynyt. Karkkien hankkiminen on vielä työnalla. 
  • Äänentoisto: Hoidossa. Kyseisessä juhlatilassa on sen verran vanhat äänentoistolaitteet, että katsoimme parhaimmaksi hakea ne muualta.
  • Kukat: Alustavan varauksen kukkakauppaan tein tässä syksyn/talven aikana. Selkeä kuva on jo siitä, mitä kukkakaupasta tilaamme häihin. Myös kukka-asetelmissa tulee näkymään häidemme pääväri. Sitä tässä vielä ideoidaan, mitä kukkia ne voisivat olla.
  • Esteettömyystodistus: On laitettu vireille. Todistus tulee kuulemma meille suoraan kotiin. Vihkiraamatun saimme vietäväksi meidät vihkivälle papille, sillä meitä ei vihitä oman seurakunnan kirkossa.
  • Hääkengät: Varsinaiset hääkengät minulla on vielä hakusessa. Kakkoskengät löysin netistä Footway.fi.stä.
  • Korut: Häämekkoon sopivat korvakorut minulla on hankittuna. Mietin vielä mahdollista kaulakorua.
  • Alusvaatteet: Me naisethan ajattelemme ihan kaikkea varsinkin kun kyseessä on omat häät. Tietysti olen hankkinut myös uudet sopivat alusvaatteet häämekon alle. Sukkanauha löytyi häämessuilta.
    • Tanssitunnit: Häät ovat meille niin ainutlaatuinen asia, että haluamme panostaa myös häätanssiin ja otamme muutaman tanssitunnin. Ensimmäinen tanssituntimme oli eilen. Nyt harjoittelemme tanssia kotona ja menemme uudestaan tunnille 16.6.
  • Kasvohoito: Varasin itselleni elämäni ensimmäisen kasvohoidon, jossa käyn pari viikkoa ennen h-hetkeä.
  • Suihkurusketus tai solarium: En ole koskaan käynyt kummassakaan. Tämä on kuitenkin pohdinnassa, mikäli rusketusrajat ovat epäsopivat hääpukuuni.
  • Hieronta: Kaiken kiireen ja stressin keskellä täytyy muistaa myös huoltaa itseään ennen häitä. Varasin meille molemmille hieronnat hääviikollemme.
  • Huomenlahjat: Taitaa olla molemmilla hoidossa. Itse keksin nyt jotain ihan erilaista, ja olen todella innoissani siitä. 
  • Kuljetukset: Häitämme vietetään Artjärvellä, mikä on noin 45 km:n päässä Lahdesta. Mainitsimme hääkutsuissa, että ihmiset voivat ilmoittautumisen yhteydessä mainita, mikäli tarvitsevat kyytiä Artjärvelle ja/tai takaisinpäin.
  • Hotellihuone: Varattu puolitoista vuotta ennen hääpäiväämme ja maksettu helmikuussa. Yövymme Lahden Seurahuoneella sekä häitä edeltävän yön että hääyön. Meillä on hääpaketti, johon kuuluu myöhäinen uloskirjautuminen, kuohuvaa hääyöksi sekä aamiainen hotellihuoneeseen.
  • Häämatka: Varattu Thaimaan Khao Lakiin kahdeksi viikoksi helmikuulle. Häiden jälkeen menemme näillä näkymin rentoutumaan mökille pariksi päiväksi.
Varmasti hääjuhlassamme tulee myös näkymään meidän molempien lahjakkuudet. Mieheni on taitava käsistään. Ammatiltaan hän on vielä talonrakentaja niin osaamista löytyy myös sitäkautta. Omalla kohdallani se lahjakkuus löytyy musiikista, ja erityisesti laulamisesta.

Tietysti sitten lähempänä tapaamme papin ja harjoittelemme kirkolla. Musiikit kirkkoon on päätetty, mahdollinen virsi on kuitenkin vielä päättämättä. Hääpäivä täytyy vielä miettiä tarkasti ja aikatauluttaa. Lisäksi kaasojen ja bestmanien tehtävät täytyy vielä käydä läpi, että kaikki muistavat omat vastuualueensa. Kesällä askartelemme ainakin tienvarsikyltit, istumajärjestystaulun, ohjelma- ja menulehtiset.

Häiden suunnittelua voi kutsua tietynlaiseksi matkaksi. Tämä on tuntunut sellaiselta ihanalta yhteiseltä tavoitteelta. Varsinkin nyt, kun ollaan jo niin lähellä h-hetkeä, joka päivä tehdään/ajatellaan jotain häihin liittyvää asiaa. Vaikka meilläkin on nämä tärkeimmät ollut tehtynä jo jonkin aikaa, tuntuu kuitenkin, että vielä on paljon pieniä yksityiskohtia tehtävänä ja mietittävänä.

Naimisiin meneminen merkitsee minulle entistäkin suurempaa sitoutumista tähän mieheen, jonka kanssa olen ollut hääpäivänä reilu 5,5 vuotta. Naimisiin meno tuntuu luontevalta ja oikealta tässä vaiheessa yhteistä taivaltamme. Molemmat haluamme tulevaisuudelta samoja asioita. Meidän unelmamme ja tavoitteemme ovat lisäksi samanlaisia, myöskin arvot kohtaavat. Minusta on ihanaa tulla rouvaksi. Otan mieheni sukunimen ehdottomasti ja nimekseni tulee Milja Salo.




torstai 3. toukokuuta 2018

Ajatuksia keväästäni







Tämä kevät on mennyt todella vauhdilla. Sairastin influenssan helmikuun ja maaliskuun taitteessa. Jouduin olemaan kotona toipilaana noin viikon ja vielä senkin jälkeen minulla oli pitkään nuhaa. Tämä vaatikin omaa kärsivällisyyttäni, kun lauluäänen palautuminen kesti niin kauan.


Huhtikuu oli töiden osalta rankka, kun koko kuukauden aikana minulla oli vain kolme vapaapäivää, ja yksikin niistä vapaapäivistä meni omaa konserttia pitäessä Joutjärven kirkossa. Huhtikuussa tein töitä kaupalla, wellamo-opistossa laulunopettajana sekä tein myös kolmen päivän musiikinopettajan sijaisuuden Helsingissä Porolahden ala-asteen musiikkiluokilla. Pääsiäisen tienoille osui pitkä työputki sisältäen sen 16 työpäivää, ja silloin todella tiesikin tehneensä. Ehkä kivointa niissä päivissä oli se työn vaihtelevuus. Musiikinopettajan sijaisuus oli mahtava kokemus, ja samalla ensimmäinen kerta minulle kun olen opettanut puolikkaita luokkia. Sisältyi opetukseen myös yksi kuorotunti, jolloin paikalla oli koko neljäs luokka. 


Pidin oman laulukonsertin 27.4. Joutjärven kirkossa. Minulla oli vaativa ja iso ohjelmisto aarioista liedeihin sekä myös operettisävelmiin. Jännitin konsertin alkupuolella ehkä vähän tavallista enemmän, mitä nykyään yleensä jännitän, kun pääsen hyvään esiintymisvauhtiin. Tämä oli siis hyvä muistutus siitä jälleen, miten pitäisi päästä esiintymään paljon useammin. Se ei kuitenkaan tänä päivänä ole ihan helppoa. On minulla toki jo jotain suunnitelmia tulevasta.

Myös hääjärjestelyt etenevät hyvää vauhtia. Ajattelin kertoa niistä lisää seuraavassa postauksessani.






Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...