CV



Sopraano Milja Salo (s.1986) aloitti musiikkiopinnot pianonsoitolla Uudenmaan Suzuki-Instituutissa vuosina 1989-1993. Hän on esiintynyt laulaen erilaisissa tilaisuuksissa pienestä pitäen. Milja opiskeli laulua Helsin­gin Pop & Jazz Konservatoriossa perusopetuksen puolella vuosina 2003-2009.
                                                                                                            
Syksyllä 2009 hän aloitti klassisen laulun opinnot Lahden konserva­toriolla ja valmistui sieltä muusikoksi vuonna 2012 opettajanaan Risto Saarman. Vuosina 2011-2012 Milja lauloi Lahden oopperakuorossa Lahden Ooppera ry:n, Sinfonia Lahden ja Lahden kaupunginteatterin toteuttamassa Trubaduurissa. Hän lauloi kuorossa myös Lahden ammattikorkeakoulun toteuttamassa Lepakossa vuonna 2013. Miljan laulamia rooleja ovat: W. A. Mozart: Taikahuilu, 3. poika (Lahden konservatorio 2010), B. Britten: Kuovijoki, pojan henki (Lahden konservatorio 2013), G. Puccini: Suor Angelica, Osmina (Teatro Productions 2014) J. Kuusisto: Prinsessa ja villijoutsenet, kuningatar (Lahden ammattikorkeakoulu 2015) ja Kimmo Ruotsala: Tomtebobarnen, 1. hiiri (Opera Tellus 2018). Hän on esiintynyt solistina myös Faurén Requiemissa, Mozartin B-duuri messussa, Vivaldin Gloriassa (RV 588), Buxtehuden Jesu, meine Freudessa sekä J. Haydnin Stabat materissa. 

Keväällä 2016 Milja valmistui Lahden ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogilinjalta Sirkka Parviaisen johdolla. Ammattikorkeakoulussa häntä opetti myös Pia Raanoja. Milja on osallistunut Sirkka Parviaisen, Ritva Auvisen, Elisa Belmonten, Heikki Pellisen ja Pia Värrin mestarikursseille. Hänellä on kilpailukokemusta Kangasniemen laulukilpailuista vuodelta 2014, lisäksi häntä kuullaan siellä myös tulevana kesänä. Milja on laulanut Savonlinnan Oopperajuhlakuoron riveissä vuosina 2016-17. Nykyään hän toimii laulun tuntiopettajana Lahden Wellamo-opistossa sekä käy yksityistunneilla Ritva-Liisa Korhosella. Lisäksi hän esiintyy säännöllisesti eri tyyppisissä tilaisuuksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...