maanantai 20. huhtikuuta 2020

Uudenlaisen arjen opetteleminen


Tervehdys,

edellisestä postauksestani on jälleen vierähtänyt aikaa. Olen tässä useampaan otteeseen ollut kirjoittamassa tänne, mutta myös omalla kohdallani tämä uuden arjen opetteleminen on vienyt aikaa ja totuttelua. Tietysti mielessäni on ollut, että ennen pitkää minulla on jälleen aikaa pysähtyä kuuntelemaan omia ajatuksiani ja kertoa täälläkin, mitä minulle kuuluu nyt.

Teen tällä hetkellä vielä toistaiseksi kahta työtä lähes toukokuun puoleen väliin asti; olen lähikaupassa myyjänä ja opetan Wellamo-opistossa laulua tämän kevään etänä. Käytän opetuksessani Teamsia, Zoomia sekä Skypeä. Lisäksi lähetän oppilailleni äänityksiä harjoituksista, joita olemme tunnilla tehneet, sekä teen myös oppilailleni erilaisia äänityksiä niistä kappaleista, joita heillä on työnalla. Tarvittaessa lähetän oppilailleni nuotteja tai muuta laulamiseen liittyvää materiaalia sähköpostin välityksellä. Alkuun tämä etäopetus vähän jännitti minua ja vei vähän aikaakin, että opetukseen alkoi löytymään rutiinia, mutta yllättävän hyvin tähän on kuitenkin alkanut tottua. Tietenkään opetus ei voi olla etänä samanlaista kuin se livenä on, mutta ainakin teen parhaimpani. Ja se riittää.

Yksi harmillinen peruuntuminen tähän kevääseen oli Opera Telluksen The Sound of Music:n esitysten siirtyminen. Nämä esitykset piti alunperin olla juuri viime viikolla Helsingin Kanneltalossa. Tämän takia minulla oli viime viikko lomaa kaupalta.

Yllättävän paljon sitä kuitenkin on tekemistä kotona ja sitä on myös oppinut pysähtymään hetkeen erilailla kuin yleensä normaaliarjessa ja olen tänä epidemia-aikana oppinut ehkäpä myös olemaan armollisempi itseäni kohtaan. Olen kuitenkin luonteeltani sellainen tyypillinen suorittaja-luonne. Ja onhan tässä uudessa arjessa muitakin hyviä puolia, sillä nyt olen itse esimerkiksi innostunut kokeilemaan uusia reseptejä, tehnyt kevätsiivousta, pitänyt etäviinittelyitä ystävieni kanssa, sekä keskustellut isänikin kanssa Skypen välityksellä.


Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja muistetaan tsempata toinen toisiamme tämän arjen keskellä!



lauantai 22. helmikuuta 2020

Vähitellen taas elävien kirjoissa





Heipsan!




Blogissani on nyt vallinnut hiljaiselo mielestäni jo aivan liian pitkän aikaa, ja siitä syystä, että tammikuussa olen vaan yksinkertaisesti tehnyt todella paljon töitä. Silloin ensimmäinen asia kotiin päästyäni ei ole todellakaan ollut, että avaisin läppärin ja alkaisin kirjoittamaan blogiani. Toinen syy tähän hiljaiseloon on myös se, että olen sairastanut reilun kolmen viikon ajan. Ensin olin flunssassa ja kuumeessa, lisäksi sairastin myös useamman jälkitaudin. Kerkesin välillä palaamaan töihinkin, mutta sairaslomaa oli jälleen vaan pakko hakea lisää. Sitä tässä mietinkin, että olen viimeksi sairastanut näin, kun olen ollut lapsi. Silloin monesti flunssan jälkeen olikin jälkitaudit päällä.

Olen nyt lähiaikoina saanut jonkin verran kyselyitä laulutunneista, ja valitettavasti joudun ilmoittamaan, etten tällä hetkellä pysty ottamaan uusia oppilaita. Tämä kevät on minulla sen verran työntäyteinen. Toki jos laulutunnit kiinnostaa, kannattaa lukaista tarkasti Wellamo-opiston tulevan lukuvuoden kurssitarjonta, kun se julkaistaan netissä alkukesästä.

Yksi asia, mikä tässä on itseäni lähiaikoina mietityttänyt, on se oma jaksaminen arjessa. Sillä minulle on käynyt näin aikaisemminkin, että arvioin oman jaksamiseni yläkanttiin. Silloin alankin sitten helposti sairastelemaan. Kun itse ei osaa arvioida omaa jaksamistaan, niin kroppa kyllä muistuttaa. Eli jatkossa pyrin tekemään töitä maltillisemmin, ja opettelen pysähtymään hetkeen tai ylipäätään relaamaan, kun minusta siltä tuntuu. Täytyy muistaa olla itselleen myös armollinen, sillä kukaan meistä ei ole mikään kone.


Akkujen lataamista pääsen onneksi toteuttamaan jo ensi viikolla, sillä minulla alkaa viikon loma! 

Eipä muuta kuin hyvää lomaa kaikille talvilomaa viettäville ja voimia kaikille omassa arjessaan ahertaville! 


P.S. Nyt kannattaa kurkata keikkakalenteriini, johon olen päivittänyt tämän kevään omat esityspäiväni The Sound of Music -musikaaliproduktiossa. Liput: Lippu.fi. 




keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Ajatuksia oman konsertin jälkeen


Tuntuu todella oudolta ajatella, että alle kahden viikon päästä on jo jouluaatto ja pian myös vuosi vaihtuu. Tämä loppuvuosi on mennyt mielestäni hyvinkin nopeasti. Monesti minulla on ollut mielessäni, että kirjoittaisin ajatuksiani enemmänkin täällä blogini puolella tai joku kerta olenkin kirjoittanut lähes valmiin tekstin, mutta loppupeleissä olenkin ollut niin kriittinen kirjoittamani tekstin suhteen, että se onkin jäänyt julkaisematta. Tänä syksynä minulta ei olekaan ilmestynyt tänne kovinkaan montaa postausta. Yksi syy on tuo edellämainitsemani, sekä se, että aika on hyvin rajallista joinakin päivinä. Lisäksi silloin, kun aloin kirjoittamaan tätä blogia, päätin myös sen, etten väkisin ala kirjoittamaan postauksia, jos ei siltä tunnu.

Olen luonteeltani sellainen ihminen, että minulla täytyy olla "monta rautaa tulessa samaan aikaan". Arjessani tämä näkyy siinä, että teen kahta eri työtä: toimin laulun tuntiopettajana Wellamo-opistossa sekä työskentelen lähikaupassa. Lisäksi musiikki ja erityisesti oma laulaminen ovat minulle hyvinkin tärkeitä asioita, ja minulla onkin aina jokin projekti työnalla.

Viime viikonloppuna pidimme parin kollegani kanssa joulukonsertin Lahden Musiikkimaassa. Olin juuri ollut flunssassa, mutta onneksi kuitenkin pystyin laulamaan konsertissa. Se oli itselleni hyvinkin antoisaa. Muutaman kappaleen jouduin kuitenkin jättämään ohjelmasta pois oman puolikuntoisuuden vuoksi. Se mikä oli konsertissamme kiva juttu, lauloimme jokainen, jokaisella oli sooloja ja lauloimme myös yhdessä stemmoissa. Meillä oli muutama perinteinen joululaulu, kuten Varpunen jouluaamuna sekä Sydämeeni joulun teen. Ohjelmassamme oli näiden hartaampien joululaulujen lisäksi myös hilpeämpiäkin joululauluja. Saliin olimme saaneet mukavan tunnelman esimerkiksi valaistuksen ansiosta. Meille jäi konsertin jälkeen niin hyvä mieli, että totesimme: "Ensi vuonna uusiksi". Ja mitäpä joulunaika olisikaan ilman joulukonsertteja? Itse olenkin tottunut esiintymään jouluisin jo pikkutytöstä lähtien. Samalla siinä virittäytyy itsekin joulun tunnelmaan. Ja sen voin sanoa, että ihan erilainen tunnelma siinä on kuunnella joulukonserttia livenä. Niinhän se aina on, minkä vaan musiikin suhteen.

Tämä joulukuu on siinä mielessä itselleni väljempi kuukausi, kun Wellamo-opiston opetukseni ovat joulutauolla. Tässä kerkiää opettaja vähän huilahtamaan, vaikka töitä teenkin lähikaupassa.
Opetukseni jatkuvat sitten taas heti loppiaisen jälkeen.







 


Ihanaa joulunaikaa sinulle, lukijani!




tiistai 26. marraskuuta 2019

Joulukonsertti




Kuva: Heli Mielonen


Tänäkin vuonna meillä on tulossa jo perinteeksi muodostunut joulukonsertti. Pidämme konsertin kahden kollegani kanssa, ja konsertissa tullaan kuulemaan laulu-, piano-, sekä kitaramusiikkia. Musiikkityyleinä meillä on sekä klassinen-, että kevytmusiikki.

Konserttipaikkana on Lahden Musiikkimaan sali (Hämeenkatu 5 F), jonne sisäänkäynti on Rauhankadun puolelta. Pääsymaksu tähän konserttiin on 10€, joka sisältää myös ohjelman. Konsertissa esitämme perinteisiä joululauluja ja lisäksi vähän harvemmin kuultuja lauluja.



Lämpimästi tervetuloa konserttiimme!






maanantai 16. syyskuuta 2019

Tehokas alku viikolle


Moikka,

täällä on tänään viikko lähtenyt hyvinkin tehokkaasti käyntiin.

Päiväni alkoi jo klo 4.50 herätyksellä, kun minulla oli avausvuoro kaupalla. Nyt kun opetushommat pyörähtivät jälleen käyntiin syyskuun alussa, minulla on tässä parhaillaan menossa reilun kahden viikon työputki. Torstaina on tiedossa vapaapäivä ja silloin minulla onkin hemmottelua.

Tapaan todella paljon ihmisiä päivän aikana molemmissa töissäni, ja se on ehdottomasti yksi niistä töideni palkitsevimmista puolista. Lähikaupassa työskentelyssä yksi parhaimpia puolia on se, kun asikkaat ovat tuttuja naamoja ja sitä jollain lailla tunnetaan puolin ja toisin. Itse olen tuolla kaupalla ollut alusta pitäen sellainen työntekijä, joka hyräilee/lauleskelee töitä tehdessään. Tästä minut useampi asiakas siellä tunnistaakin. Tänään esimerkiksi lauloin Koffin kuskille "voiko ihanammin päivän enää alkaa..."

Tänään minulla oli tuplatyöpäivä. Kaupan aamuvuoron jälkeen kerkesin käymään kotona, mutta lähdin siitä jo hyvin pian Nastolaan opettamaan. Opetushommissa ehdottomasti yksi palkitsevimmista asioista on se, kun oppilas kokee uusia oivalluksia. Tänään ilahduttavaa oli se, että ainakin yksi oppilas oli saanut oivalluksia jo ensimmäisen laulutunnin jälkeen.



Kaikin puolin minulla oli hyvin palkitseva tämä maanantai, kunnon tehomaanantai.


Miten sinulla on lähtenyt tämä viikko käyntiin?


tiistai 3. syyskuuta 2019

Kolmas lukuvuosi Wellamo-opistossa


Heippa kaikille lukijoilleni,

olen nyt ollut täällä blogin puolella todella laiska, kun en ole julkaissut mitään reiluun kuukauteen. Jonkun verran olen päivitellyt kuulumisiani Instagramin puolella, mutta täällä se on jäänyt lähinnä ajatuksen tasolle.

Loman jälkeen arkeenpaluu tapahtui minulla ensin töitä tehden lähikaupassa. Eilen minulla alkoi jälleen opetukset Wellamo-opistossa laulun tuntiopettajana ja tämä alkanut lukuvuosi on samalla minun kolmas vuoteni Wellamo-opistossa. Minulla on useampi uusi oppilas ja osa vanhoista oppilaistani jatkavat. Viikossa minulla on siellä edelleen kaksi opetuspäivää eli opetan maanantaisin Nastolassa ja keskiviikkoisin Orimattilassa. Aikaisempiin vuosiin nähden sain nyt muutaman opetustunnin lisää.

Uusien lauluoppilaiden kanssa opetus alkaa minulla aina ensin tutustumisella. Luonnollisesti tähän tutustumiseen menee vähän aikaa ja vähitellen sitä alkaa oppimaan sen, millä tavoin kukakin oppilas oivaltaa asioita. Oppilaita minulla on eri tasoisia; toiset ovat käyneet laulutunneilla aikaisemminkin, toiset eivät. Lisäksi toiset soittavat tai ovat aikaisemmin soittaneet jotain instrumenttia. Myös nuotinlukutaidossa löytyy eroavaisuuksia, sillä toiset osaavat nuotteja jonkun verran ja toiset eivät ollenkaan. Tämä on tietysti yksi asia, mikä tuo haasteita opetukseen. Olen kuitenkin aina pitänyt haasteista, ja minunhan tehtävä se on opettajana ratkoa niitä haasteita. Jokainen oppilas on kuitenkin aina oma yksilönsä, ja tästä aina pyrinkin lähtemään liikkeelle opetuksessani. Esimerkiksi harjoitus tai mielikuva, mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi sitten taas toisella oppilaalla.

Laulunopetus on mielestäni todella mielenkiintoista, ja vielä näin kesätauon jälkeen tuntuu todella mahtavalta päästä tekemään opetushommia. Näin saan tehtyä niitä oman alan töitä, ja tämä on myös hyvää vastapainoa kaupan töilleni.


Ihanaa alkanutta viikkoa ja syyskuuta sinulle lukijani!





keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kuulumisia


Kuva: Heli Mielonen

Heipsan,

Täällä on työt lähtenyt käyntiin kahden viikon lomani jälkeen, ja heti ensimmäisenä viikkona teinkin 39 h töitä kaupalla. Laulunopetus Wellamo-opistossa alkaa vasta 2.9., ja sitä odotankin innolla, että pääsee taas kunnolla kiinni arkirytmiin. Miehelläni on ensi viikolla viimeinen kesälomaviikko. Onneksi minulla on sillä viikolla ainoastaan aamuvuoroja, niin kerkiämme tekemään asioita myös yhdessä. Reilun kahden viikon päästä vietämmekin sitten ensimmäistä hääpäiväämme, ja tuolloin olemme molemmat vapaalla. Saapi nähdä, mitä kivaa yhdessä keksimmekään.

Loman jälkeen minulla on ollut kovasti sisustusintoa, ja me kävimmekin Ikeassa viime viikon perjantaina. Sieltä mukaamme lähti tv-taso, muutama seinälle tuleva hylly, puinen leikkuulauta, paistinpannu sekä kylpypyyhkeitä.

Uutta intoa olen saanut sekä laulamiseen että liikunnan harrastamiseen. Olen useamman vuoden ajan miettinyt, että jonain päivänä haluan treenata personal trainerin kanssa. Nyt tämä toive toteutuu, kun minulla on ensimmäinen treeni personal trainerin kanssa huomenna.

Olen alkanut suunnittelemaan tulevia prokkiksiani musiikin parissa. Tällä hetkellä minulla on työnalla saksankielisiä liedejä ja suunnitteilla on myös ranskankielistä ohjelmistoa. Vakkaripianistini lisäksi tarkoitus olisi alkaa harjoittelemaan sekä erään huilistin että myös erään kitaristin kanssa. Näillä kokoonpanoilla on aikomus järjestää konsertteja lähitulevaisuudessa.

Tulevana keväänähän olen mukana Opera Telluksen The Sound of Music -produktiossa Helsingissä. Opera Telluksella on muuten tulossa avoin koe-esiintyminen tämän edellämainitun produktion lapsirooleihin sunnuntaina 18.8. ja hakuaikaa on vielä 4.8. asti. Mikäli tiedät laulavia nuoria ja/tai lapsia, kerroppa tästä upeasta mahdollisuudesta eteenpäin. Tarkat tiedot tästä koe-esiintymisestä löytyy Opera Telluksen nettisivuilta seuraavan linkin kautta:
https://www.operatellus.fi/press?fbclid=IwAR1AznN6EvF9xoU3SMQG2Gt9C3nW1DzcG7g7PI9Mn7M0mR0_N268G8dQU80




Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...