torstai 14. kesäkuuta 2018

Vapaapäivä


Tämän kesän saan olla töissä lähikaupassa. Mieheni kanssa meillä on yhteinen kesäloma hääviikolla sekä häiden jälkeisellä viikolla. Osan kesälomapäivistä säästämme molemmat sinne helmikuuhun häämatkaamme varten. Ihanaa, että on niin paljon yhteisiä suunnitelmia ja tavoitteita. Eivätkä mitkään näistä ole enää niin kaukaisia unelmia, vaan kohta ihan täyttä totta.




Olen tänään saanut viettää vapaapäivää, ja päivääni on sisältynyt laulutreeniä sekä laulutekstien kääntämistä, kaupassa ja lenkillä käyntiä, parin pyykkikoneellisen pesu, siivoamista, meidän vihkipapin tapaaminen, yhteinen tanssitreeni ja saunavuoro illemmalla.

Seuraava blogipostaukseni tulee käsittelemään häitämme, sillä ihan kohta on tasan 2 kuukautta hääpäiväämme.


Jokos juhannussuunnitelmat on selvillä? Me aiotaan viettää tänäkin juhannuksena perinteistä mökkijuhannusta. Itse olen vielä juhannuspäivän töissä, mutta lähdemme työvuoroni jälkeen ajamaan Kylmäkosken mökille, jossa äitini ja veljeni odottavat meitä. Meillä molemmilla on vielä maanantai vapaapäivä, niin pystymme olemaan siellä pari yötä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...