sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Matkakuumetta



Heipsan!

Pidämme nyt alkavalla viikolla molemmat yhden viikon kesälomaa. Itselläni loma alkoi yhdeksän päivän työputken jälkeen tänä viikonloppuna. Mies oli vielä viikonlopun töissä. Tänään kävimme  mieheni töiden jälkeen Helsingissä äitini ja veljeni luona. Miehen vanhempia olimme jo nähneet ennen viikonloppua.

Kun säästimme häitämme varten sen 1,5 vuotta, pidimme taukoa matkustamisesta. Olemme käyneet yhdessä 5 eri maassa. Helmikuisen häämatkamme jälkeen jäi matkakuume päälle ja nyt tulevana tiistaina lähdemme Berliiniin. Siellä olemme käyneet parikin kertaa aikaisemmin.

Ajattelin nyt tähän postaukseen koota muutamia kuvia aikaisemmista matkoistamme. Olen myös kirjoittanut näistä matkoistamme omat postaukset ja pääset lukemaan ne myös tämän postauksen kautta.

Nämä alla olevat kuvat ovat Teneriffalta, jossa kävimme vuonna 2014 2-vuotispäivämme kunniaksi.Tästä matkasta olen kirjoittanut oman postauksen, joka löytyy täältä.



Tässä on muutamia kuvia kahdelta edelliseltä Berliinin matkaltamme. Ensimmäisestä matkastamme voi lukea täältä ja toisesta matkastamme tämän linkin kautta.




Berliini 2016




Tallinnassa olemme käyneet yhdessä varmaan neljä kertaa ja matkat ovat aina ajoittuneet joulun aikaan. Varmasti Tallinna olisi kesäaikaankin myös kokemus, mutta me olemme sitä mieltä, että se Tallinnan Vanhakaupunki on erityisen tunnelmallinen juuri joulun aikaan. Olemme kerran olleet siellä myös vuoden vaihtuessa.



Kosinta 2016

Tästä niin romanttisesta kosinnasta olen tietysti myös kirjoittanut blogiini.




Pääsimme käymään myös Kreikassa vuonna 2016, kun juhlistimme siellä mieheni isän syntymäpäiviä. Siitäkin on postaus luettavissa täältä.







Sitten viimeisimpänä tämä meidän niin upea hääamatkakohteemme, Thaimaan Khao Lak, jossa saimme viettää mahtavat kaksi viikkoa. Tästä olen kirjoittanut blogiini kaksi postausta.






Lähdemme siis ylihuomenna Berliiniin. Onkos täällä muilla kokemuksia Berliinistä, ja mitä siellä ei sinun mielestäsi kannata missata?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Duo Milja & Lotta

  Minulle on jäänyt muutama hyvä ystävä opiskeluajoilta, joihin pidän yhteyttä säännöllisesti. Yksi heistä on ystäväni Lotta, jonka kanssa m...